Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään. Nyt pitäisi valita puolue ja henkilö. Vaalikoneiden perusteella ääneni menee RKP:lle, vihreille tai kokoomukselle, mainitussa järjestyksessä. Hmm. Pitäisiköhän heittää arvalla. Olen liian tyytyväinen tarttuakseni yhdenkään puolueen tarjoamiin ratkaisuihin ongelmiin, joita ei ole. Kukaan ei myöskään ole kovin radikaali, vaan tyytyy ehdottelemaan hienosäätöä.

Hiljattain olen tosin pettynyt suomalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään, mutta kukaan ei ehdota esimerkiksi sen täysimääräistä yksityistämistä, joten en jaksa innostua siitäkään.

Kovan linjan kommunistejakaan ei Espoossa näy olevan ehdolla. Heitä olisin voinut äänestää silkasta sympatiasta pihalla olevia kohtaan, samoin kuin äärikristittyjä tai muslimiteokratian perustamista ehdottavia. Erilaiset protestiliikkeet ovat parhaimmillaan hellyttäviä, mutta aivan liikaa keulakuviensa varassa. Perussuomalaiset saavat puolestani möykätä rauhassa, ja saada lisää ääniäkin. Muut puolueet saattaisivat hieman terävöityä moista peljästyessään.

Vai pitäisikö sittenkin jättää äänestämättä ihan vain kiusallaan? Hyöty on kuitenkin minimaalinen ja vahinko äänestämättä jättämisestä aiheuttaa lähinnä takaraivoon koulussa nakutetun syyllisyydentunteen heräämistä, jos sitäkään. Ehkä menen koppiin, ja mennessäni katselen jonkun hassun näköisen nassun yrittäen muistaa vastaavan numeron. Huti tulee kuitenkin.

Panu Litmanen / FINAL

Puhe Keskustan Itä-Savon piirin Vihreä vappu-tapahtumaan 1.5.2007 Joel Lehtosen patsas, Savonlinna

Arvoisat läsnäolijat, hyvä vappuväki, Minulla on ilo ja kunnia tuoda teille terveisiä juuri 70 vuotta täyttäneeltä Keskustan Opiskelijaliitolta. Aloitimme vapun juhlinnan lauantaina Helsingissä yli sadan juhlavieraan ja akateemisten vuosijuhlien voimin. Vedän seuraavassa muutamia suuntaviivoja koulutukseen ja työhön keskustalaisen opiskelijaliikkeen ja suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta.

Viivat alkavat 1930-luvulta ja päätyvät jonnekin lähitulevaisuuteen. 70 vuotta on pitkä aika. Erityisen pitkä se on poliittiselle opiskelijajärjestölle, jossa yksittäiset aktiivit toimivat useimmiten vuoden, parin tai korkeintaan muutaman ajan. On siis hyvä pysähtyä hetkeksi ja pohtia asioita hieman pidemmällä aikajänteellä ja maalata hiukan laajemmilla kaarilla.

Nopeasti ajatellen 1930-luvun Suomella ja nyky-Suomella ei tunnu olevan muuta yhteistä kuin maantieteellinen sijainti. Muutos on syvällinen ja lähes kaikkia yhteiskunnan osa-alueita koskeva. Seitsemäänkymmeneen vuoteen mahtuu merkittävä osa itsenäisen Suomen historiaa ja kehitysvaiheita.

1930-luvun lopun Suomi oli maatalousvaltainen ja köyhähkö maa jossain Euroopan laidalla. Valtaosa ihmisistä sai elantonsa suoraan maataloudesta. Ylioppilaaksi saakka ponnistelleet olivat merkkihenkilöitä lähes automaattisesti, maisterit jostain lähiplaneetalta ja tohtorit vähintään puolijumalia.

Toisin on nykyään. Maamme korkeakouluissa on kirjoilla yhteensä yli 300 000 ihmistä. Vuosittain korkeakouluopintonsa saa päätökseen nelisenkymmentä tuhatta opiskelijaa. Suomessa on tällä hetkellä 50 korkeakoulua runsaalle viidelle miljoonalle asukkaalle. Luvut ovat valtavia. Mikäli tuijotetaan pelkkiä numeroita, maailmalla ylistetty koulutusjärjestelmämme toimii suorastaan pelottavan tehokkaasti.

(more…)

Monia suomalaisia opiskelijoita kiusanneeseen opintotuen jälkeenjääneisyyteen on Ylen uutisten mukaan tulossa parannusta. Parhaillaan Säätytalolla kokoustavat hallitusneuvottelijat ovat päässeet sopuun opintotuen parannuksista. Esitysten konkreettista sisältöä joudutaan odottamaan vielä hetki. Onnea ja autuutta ne eivät opiskelijoille tuone tai jos tuovat, opiskelijoiden katse on kovin kapea. Muutama kymmenen euroa kuukaudessa lisää on toki tuntuva summa, mutta opiskelun soisi olevan muutakin kuin rahaa.

Yle Uutiset

Saavuin hetki sitten kotiin ja ehdin vasta nyt paneutua päivän uutisiin. Erityisesti mieltä lämmitti junavaunuvalmistaja Talgon siirtyminen suomalaisomistukseen. On varsin sympaattista, että välillä virta käy näin päin, eikä huuhdo yrityksiä kaukomaille. Toivottavasti tuotteet ja tulos paranevat entisestään.

Toimitusministeri Vanhanen jakoi kysymyksensä tänään eri eduskuntaryhmille. Kysymykset olivat mielenkiintoisia, mutta eivät yksityiskohtaisia. Silmät kiiluvat useassa paikassa: joko hallitusovi aukenee?

Katselen parhaillaan MTV3:n vaalikeskustelua. Naurettavaa. Nyt lasketaan joukolla sitä kuinka monta kertaa kukin pääministeri tai presidentti ovat vierailleet Valkoisessa talossa. Seuraavaksi siirryttäneen laskemaan presidentin ja pääministerin keskinäisten tapaamisten määrää. Hetkinen, nyt siirryttiinkin laskemaan erilaisia ytimiä ja pöytiä. Säälittävää.

Otsikon olisi voinut muotoilla toisinkin, esimerkiksi muotoon “nappi irti jo päivällä” mikä olisi pitänyt konkreettisesti paikkansa. Saa nähdä miten nopeasti korjauspalvelu saa perintöpalttoon napin ommeltua. Työhuoneeni verhot valmistuivat yllättävän nopeasti, kiitos siitä.

Yritin saada hommat pulkkaan aikaisin, mutta innostuin jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä päädyin tekemään huomisen - tai tarkkaan ottaen tämän päivän - töitä.

Ulkoministeri Tuomioja analysoi kotisivuillaan - melko lievästi kriittisin sanankääntein - keskustan vaaliohjelmaa todeten vaaliohjelmien tulevan uskottavimmiksi, jos niissä luodattaisiin laajemmin yhteiskunnan tilaa ja analysoitaisiin tulevaisuutta. Olen osittain samaa mieltä. Tällä hetkellä Suomessa tuntuisi vallitsevan selvitysmies- ja työryhmäkulttuuri, jonka avulla Tuomiojan kaipaamat tulevaisuusvisiot hoidetaan. Politiikka on liian usein harmaata puurtamista.

Poliitikko ilman kuvaa tavoittelemastaan yhteiskunnasta on kuin lintu ilman siipiä: räpistelee, mutta ei lennä.

Uusi vuosi on alkanut sangen vauhdikkaasti työn merkeissä ja menneen vuoden tapaan paras bloggausaika näyttäisi muodostuvan sydänyölle, kun sähköposti ei laula, puhelin ei huuda eikä suu käy vaahdoten keskustelusta.

Eduskuntavaaleihin liittyvä hermoheikkoisuus on tullut aivan selvästi ilmi vuodenvaihteen lehdissä, kun kansanedustajat ja puolueet pyrkivät saamaan veret seisahtumaan vastustajiltaan. Muutamaa yliampuvaa lehtihaastattelua ja niihin reagointia lukuunottamatta yhteiskuntaa mataa menoaan. Saddam tosin pääsi hengestään, mutta kukaan ei ole ehtinyt vielä liittää sitä Suomen eduskuntavaaleihin, toivottavasti ei liitäkään. Teloitusvideot ja ihmisarvon polkeminen ovat tarpeeksi banaaleja asioita jo muutenkin.

Viikonvaihteessa järjestettiin Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous perinteisessä paikassa Espoon Korpilammella. Ylioppilaskunta-aktiivit ympäri Suomen kokoontuivat pariksi päiväksi yhteen käymään läpi liiton toimintaa, päättämään suuntaviivoista tulevalle vuodelle ja valitsemaan liitolle uuden puheenjohtajan sekä hallituksen.

Kaikki asioita hiukankaan tuntevat tietävät, että varsinkin henkilövalinnat pyritään hoitamaan kokouksessa neuvotteluteitse eikä varsinaisesti äänestämällä. Edustajat tosin lyövät juridisen leiman neuvottelutulokselle äänestyspäivänä. Varsinaiset yllätykset jäävät hyvin harvinaisten väärinäänestämisten tai sopimuksien rikkomisen varaan. Näinkin on tosin joskus käynyt.

Nyt jää nähtäväksi esimerksi se, pystyykö SYL vaikuttamaan opiskelijoiden absoluuttisen toimeentulon parantamiseksi vai riittääkö kansanedustajaehdokkaiden huomiota ainoastaan eläkeläisille huomiota maaliskuun 2007 eduskuntavaaleissa. Kovin suurista rahasummista opiskelijaa kohden ei kuitenkaan ole kyse, vaikka joku innostuisi opintotukea korottamaankin.

Kokous haiskahti kokonaisuudessaan melko ennalta-arvattavalta kaikkine opiskelijapoliittisine kielenkäänteineen, liirumlaarumeineen ja lässytyksineen.

Tästä huolimatta itselleni jäi varsin hyvä maku koko savotasta, ehkäpä siksi, etten ollut ehdolla mihinkään enkä siis joutunut mittauttamaan neuvottelijoideni taitavuutta tai luottamaan, että joku olisi sattumalta äänestänyt spontaanisti. Kokemus oli varsin kaikenkaikkiaan varsin miellyttävä ja täytyy myöntää, että adrenaliinitasoni jopa nousahti jossain välissä hieman. Nuorten ihmisten innostuneisuus ja paneutuminen opiskelijapoliittisiin asioihin tarttui minuunkin jossain määrin ainakin kokouksen ajaksi. Katselen mielenkiinnolla ensi vuotta.

Olen pohdiskellut lämpimiä ajatuksia politiikan ja muun yhteiskunnan, liike-elämän ja akateemisen maailman suuremmasta vuorovaikutuksesta.

Näin on ilmeisesti tehnyt Osmo Soininvaarakin, joka ilmoitti Vihreässä langassa jättävänsä eduskunnan liittyen näin Siimeksen seuraan ja niihin poliittisiin päättäjiin, jotka eivät kuole eduskunnan työhuoneensa sohvalle. Nostan hattuani sekä avoimilla työmarkkinoilla pärjääville poliitikoille että niillle, jotka ymmärtävät milloin on aika poistua.

Ruotsissa valta vaihtui ja vallan kyllästämä Persson saa etsiä muita töitä. Onneksi hän sentään tajusi erota puolueensa johdosta, sillä en ole vielä tavannut - tuskin ikinä tapaankaan - ihmistä, joka olisi immuuni valta-aseman tuomalle itsetyytyväisyydelle ja muiden ihmisten ylenkatsonnalle. Kokonaan toinen asia on miten, jos mitenkään, vaalien tulos vaikuttaa ruotsalaisten elämään.

Loppujen lopuksi vaalin erot olivat porvariallianssin hyväksi melko suuria:

http://www.val.se/val/val2006/valnatt/R/rike/roster.html