It has been a winter of discontent in Finland. Lately, the big Finnish forest companies that have tradiotinally been the backbone of the Finnish economy, have announced factory closures and reduction of production in Finland. The forest sector is still the second largest brach of industry after the electrotechnical sector.

Unlike the British Winter of Discontent of 1979-1979, the Finnish workforce affected has been largely silent. The unions have not seriously considered going to strike but are trying to divert the attention to the politicians who being responsible - as the claim goes - of the state investment policy should have acted strongly. Moreover, the state’s share in Stora Enso - a huge paper company - is big enough for the state to demand the protection of factories and to guarantee that no profitable factories should be closed regardless of the comparative advantage.

Funny thing this is. With a few clicks of the mouse one can find a joint report (esp. pp. 47- 49, pp. 93-98) of the Finnish Forest Industries Federation and the Finnish Paper Workers’ Union from 2006 that clearly stipulates the challenges of the industry. The lag between even moderate insightfullness and an angry public reaction has been about two years. Human nature seems to mainly be optimistic about negative things maybe happening in the future such as the closure of Kemijärvi paper factory was two years ago.

The fallout now poisons some politicians who are - in my point of view - just scapegoats in this particular case. Explaining open markets and globalization to someone who has just lost his or her renumerative job in a far away province with very few jobs available requires more than a slick tongue. Pack your packs and move to southern Finland?

Tätä kirjoitettaessa näyttää todennäköiseltä, että Tehyn ja kuntatyönantajan työriitaa ei saada soviteltua, vaan lakko alkaisi tiistaina. Uskaltaudun arvailemaan mitä lakon myötä tulee tapahtumaan.

Kun ensimmäiset kuolonuhrit - riippumatta siitä kuolevatko he todellisuudessa työtaistelun aiheuttamaan hoidon hitauteen tai puutteisiin, vai johonkin muuhun - tulevat, huomio kiinnitetään tilanteen vakavuuteen ja tehyläisten piittaamattomuuteen ihmisten hyvinvoinnista. Jos lakko kestää pitkään, sen gallupsuosio laskee, hallituskritiikki jopa sen kaatumisen asti ja jälkipyykin määrä kasvaa.

Palkankorotusten lopulta kilahdettua tehyläisten tileille joku saattaa laskea, kuinka monta kuukautta korotettua palkkaa pitää saada ennen kuin lakon aiheuttamat tulonmenetykset on korvattu. Useimmat eivät todennäköisesti laske, vaan näkevät asian oikeudenmukaisuuskysymyksenä, jossa raha ei lopulta ole ainoa tai edes tärkein arvo. Liiton jäsenmaksu tosin voi nousta, mutta se ei näy samalla rivillä bruttopalkan kanssa. Suhteellista.

Syyllisten etsimisen ja syyttömien rankaisun jälkeen saatetaan joskus havaita, että konsensusyhteiskunnassa tämäkin palkka-asia olisi voitu hoitaa tyylikkäämmin, tasokorotuksilla pidemmälle aikajaksolle ripoteltuna, jolloin mikään yksittäinen työntekijäryhmä ei olisi noussut tällä tavoin esiin ja arvosteltavaksi. Jälkiviisastelu on helppoa.

Ylen elävä arkisto näyttää parhaat palat vuoden 2007 vaalipuheista. 500 euroa ei tästä löytyvien videoleikkeiden perusteella ole luvattu. Toisaalta, painetussa mediassa Iltalehden kysely jää historiaan runsailla lupauksilla.

edit klo 19: Ennustukseni tuntuvat menevän pieleen. MTV:n uutisten mukaan työnantaja joustaa. Plaah.

Monia suomalaisia opiskelijoita kiusanneeseen opintotuen jälkeenjääneisyyteen on Ylen uutisten mukaan tulossa parannusta. Parhaillaan Säätytalolla kokoustavat hallitusneuvottelijat ovat päässeet sopuun opintotuen parannuksista. Esitysten konkreettista sisältöä joudutaan odottamaan vielä hetki. Onnea ja autuutta ne eivät opiskelijoille tuone tai jos tuovat, opiskelijoiden katse on kovin kapea. Muutama kymmenen euroa kuukaudessa lisää on toki tuntuva summa, mutta opiskelun soisi olevan muutakin kuin rahaa.

Yle Uutiset

Otsikon olisi voinut muotoilla toisinkin, esimerkiksi muotoon “nappi irti jo päivällä” mikä olisi pitänyt konkreettisesti paikkansa. Saa nähdä miten nopeasti korjauspalvelu saa perintöpalttoon napin ommeltua. Työhuoneeni verhot valmistuivat yllättävän nopeasti, kiitos siitä.

Yritin saada hommat pulkkaan aikaisin, mutta innostuin jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä päädyin tekemään huomisen - tai tarkkaan ottaen tämän päivän - töitä.

Ulkoministeri Tuomioja analysoi kotisivuillaan - melko lievästi kriittisin sanankääntein - keskustan vaaliohjelmaa todeten vaaliohjelmien tulevan uskottavimmiksi, jos niissä luodattaisiin laajemmin yhteiskunnan tilaa ja analysoitaisiin tulevaisuutta. Olen osittain samaa mieltä. Tällä hetkellä Suomessa tuntuisi vallitsevan selvitysmies- ja työryhmäkulttuuri, jonka avulla Tuomiojan kaipaamat tulevaisuusvisiot hoidetaan. Politiikka on liian usein harmaata puurtamista.

Poliitikko ilman kuvaa tavoittelemastaan yhteiskunnasta on kuin lintu ilman siipiä: räpistelee, mutta ei lennä.

Tallinnassa 5.12.2006 Suomen itsenäisyyspäivän alla.

Jos Suomen yhteiskuntaelämä olisi raajallinen olio, sen nivelissä olisi suurta jäykkyyttä. Olen aiemminkin hämmästellyt selvitysmies-, tai nykyisenä kainosteluaikana, selvityshenkilöhuumaa. Jos yhteiskunnassamme on joku ongelmalliseksi koettu asia, kansalaisia ei suinkaan kannusteta käymään rakentavaa keskustelua aiheesta, vaan nimetään joku seniorivirkamies tai muuten uskolliseksi tunnettu henkilö selvittämään kipupiste ja antamaan ehdotuksensa tilanteen parantamiseksi.

Kaikki kunnia selvitysmiesten ja -naisten hyvälle työlle, mutta saadaanko moisella raportoinnilla paras mahdollinen lopputulos? Toimivatko selvitykset jatkokeskustelun tukena vai kahlitsevatko ne sitä liikaa? Selvittääkö mies myös sen, mistä saa puhua? Kun selvitys on valmis, onko kaikki selvitetty?

Viimeisin selvittelijä on Pentti Puoskari, joka on nimetty selvittämään “miten Suomen talous- ja yhteiskuntapolitiikan perinteinen malli pärjää globalisaation, väestön ikääntymisen sekä kestävän kehityksen tuomien haasteiden pyörityksessä.” Tjaah. Selvittäminen on selvää, mutta miten käy uudistamisen?

Venäjä maksaa tänään Suomelle Neuvostoliitolta periytyvän velan rippeet, noin 200 miljoonaa euroa. Vaurastuva Venäjä on näin hyvin linjassa neuvostoperinteen kanssa, jonka mukaan ulkomainen valtionvelka ei ole hyvästä, vaan maan tulisi pyrkiä mahdollisimma omavaraiseksi ja tätä kautta riippumattomammaksi kapitalismin ikeestä. Nyt tavoitteena - mikäli yhteiskunnallista kehitystä tässä mielessä voi tavoitteelliseksi kutsua - ei ole täysin toisenlainen talous- ja yhteiskuntajärjestys, muttei myöskään EU- tai läntinen demokratia.

En tähän aikaan yöstä ja tässä vireystilassa olisi jaksanut kiinnostua, mutta juuri postiluukusta tipahtaneen torstain Hesarin Vieraskynä-palstalla ollut UPI:n tutkijan Henrikki Heikan kirjoitus ohjasi sormeni näppäimistölle - samalle, jota olin juuri hetkeä aiemmin käyttänyt graduni hiomiseen.

Eli pohdin yhteiskunta- ja valtiotieteellisen tutkimuksen ja tutkijoiden poliittisten preferenssien esilletuomista. Heikka ei jätä kirjoituksessaan arvailun varaa. Ottaen huomioon poleemisen foorumin, ihmettelen silti, miten yksisilmäisesti ulkopolitiikan tutkija ja tohtoriksi saakka kouluttautunut henkilö voi kansainvälistä politiikkaa käsitellä. Poliittisten johtajien kritiikki kuuluu asiaan, jos ja kun siihen on aihetta, mutta täydellisen yksipuolisesti Yhdysvaltain näkökulmasta asiaa kärjistävä Heikka ei mielestäni onnistu edes kritiikissään heittämällä koko Lähi-idän tilanteen muutaman voimakkaasti arvottavilla epiteeteillä varustetun toimijan eteen.

Halosen-Tuomiojan linja tai ei, minun on vaikea käsittää miten ihmisten tappaminen voi olla niin suositeltavaa mahdollisten suurempien uhrimäärien välttämiseksi tulevaisuudessa. Tulevaisuuteen ei voi nähdä.