Having just arrived at home after four days of train travelling from south to north to east to south of Finland, seminars and speaking, it is time to reflect the time spent. There are some major advantages of doing stundent related work. Maybe the biggest advantage is that one is quite often faced with at least nominally fresh ideas whereas my other job is more about recycling old ones until some will become laws. Speaking with young people not yet cynical about societal issues also gives satisfaction.

Thus hundreds of kilometres of travelling is not tiresome but gives you new strength. We had an excellent seminar about the environment, sustainable development (or is it an oxymoron?) and renewable energy, and today we travelled to Kuopio to talk about mental health and healthcare of the Finns. Without getting too gloomy, there are some problems in both. In mental health, if friends cannot help, people are turning to the health care system, often too late and in vain given the resource problems. In other words, mental wellbeing does not necessarily follow material abudance.

Finns have long been specialists in mental health problems and the unhappy trend can be extrapolated to the future with some confidence. Quite sad.

Panu Litmanen / FINAL

Puhe Keskustan Itä-Savon piirin Vihreä vappu-tapahtumaan 1.5.2007 Joel Lehtosen patsas, Savonlinna

Arvoisat läsnäolijat, hyvä vappuväki, Minulla on ilo ja kunnia tuoda teille terveisiä juuri 70 vuotta täyttäneeltä Keskustan Opiskelijaliitolta. Aloitimme vapun juhlinnan lauantaina Helsingissä yli sadan juhlavieraan ja akateemisten vuosijuhlien voimin. Vedän seuraavassa muutamia suuntaviivoja koulutukseen ja työhön keskustalaisen opiskelijaliikkeen ja suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta.

Viivat alkavat 1930-luvulta ja päätyvät jonnekin lähitulevaisuuteen. 70 vuotta on pitkä aika. Erityisen pitkä se on poliittiselle opiskelijajärjestölle, jossa yksittäiset aktiivit toimivat useimmiten vuoden, parin tai korkeintaan muutaman ajan. On siis hyvä pysähtyä hetkeksi ja pohtia asioita hieman pidemmällä aikajänteellä ja maalata hiukan laajemmilla kaarilla.

Nopeasti ajatellen 1930-luvun Suomella ja nyky-Suomella ei tunnu olevan muuta yhteistä kuin maantieteellinen sijainti. Muutos on syvällinen ja lähes kaikkia yhteiskunnan osa-alueita koskeva. Seitsemäänkymmeneen vuoteen mahtuu merkittävä osa itsenäisen Suomen historiaa ja kehitysvaiheita.

1930-luvun lopun Suomi oli maatalousvaltainen ja köyhähkö maa jossain Euroopan laidalla. Valtaosa ihmisistä sai elantonsa suoraan maataloudesta. Ylioppilaaksi saakka ponnistelleet olivat merkkihenkilöitä lähes automaattisesti, maisterit jostain lähiplaneetalta ja tohtorit vähintään puolijumalia.

Toisin on nykyään. Maamme korkeakouluissa on kirjoilla yhteensä yli 300 000 ihmistä. Vuosittain korkeakouluopintonsa saa päätökseen nelisenkymmentä tuhatta opiskelijaa. Suomessa on tällä hetkellä 50 korkeakoulua runsaalle viidelle miljoonalle asukkaalle. Luvut ovat valtavia. Mikäli tuijotetaan pelkkiä numeroita, maailmalla ylistetty koulutusjärjestelmämme toimii suorastaan pelottavan tehokkaasti.

(more…)

Viikonvaihteessa järjestettiin Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous perinteisessä paikassa Espoon Korpilammella. Ylioppilaskunta-aktiivit ympäri Suomen kokoontuivat pariksi päiväksi yhteen käymään läpi liiton toimintaa, päättämään suuntaviivoista tulevalle vuodelle ja valitsemaan liitolle uuden puheenjohtajan sekä hallituksen.

Kaikki asioita hiukankaan tuntevat tietävät, että varsinkin henkilövalinnat pyritään hoitamaan kokouksessa neuvotteluteitse eikä varsinaisesti äänestämällä. Edustajat tosin lyövät juridisen leiman neuvottelutulokselle äänestyspäivänä. Varsinaiset yllätykset jäävät hyvin harvinaisten väärinäänestämisten tai sopimuksien rikkomisen varaan. Näinkin on tosin joskus käynyt.

Nyt jää nähtäväksi esimerksi se, pystyykö SYL vaikuttamaan opiskelijoiden absoluuttisen toimeentulon parantamiseksi vai riittääkö kansanedustajaehdokkaiden huomiota ainoastaan eläkeläisille huomiota maaliskuun 2007 eduskuntavaaleissa. Kovin suurista rahasummista opiskelijaa kohden ei kuitenkaan ole kyse, vaikka joku innostuisi opintotukea korottamaankin.

Kokous haiskahti kokonaisuudessaan melko ennalta-arvattavalta kaikkine opiskelijapoliittisine kielenkäänteineen, liirumlaarumeineen ja lässytyksineen.

Tästä huolimatta itselleni jäi varsin hyvä maku koko savotasta, ehkäpä siksi, etten ollut ehdolla mihinkään enkä siis joutunut mittauttamaan neuvottelijoideni taitavuutta tai luottamaan, että joku olisi sattumalta äänestänyt spontaanisti. Kokemus oli varsin kaikenkaikkiaan varsin miellyttävä ja täytyy myöntää, että adrenaliinitasoni jopa nousahti jossain välissä hieman. Nuorten ihmisten innostuneisuus ja paneutuminen opiskelijapoliittisiin asioihin tarttui minuunkin jossain määrin ainakin kokouksen ajaksi. Katselen mielenkiinnolla ensi vuotta.

Opintotukiasiat ovat pinnalla edelleen, mutta päättäjien suuntaan viestittyä näkökulmaa tulisi ainakin opiskelijaliikkeen osalta laajentaa. Opiskelijat ja opiskelu on paljon muutakin kuin vähimmäistoimeentulon turvaaminen valtion varoista.

Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous lähestyy ja hermostuneisuus on melko pinnassa opiskelijapolitrukeilla ja luottamushenkilöpaikoille tähtäävillä. Sählätkää ja sumplikaa, kyllä siitä hyvä tulee.