During the past few months I have travelled several thousands of kilometres across Finland. This morning I woke up at 0500 and arrived back home an hour ago. Enough for a day.

Viikonloppu on alkanut vauhdikkaasti Kuopiossa, jossa KOL järjestää viestintä- ja mediaviikonloppua. Ensimmäisenä alustajana toimi keskustakonkari Seppo Kääriäinen, joka hyvään tapaansa puhui ja huitoi painavaa asiaa.

Kääriäinen puhui paljon median pirstaloitumisesta, josta tämäkin raapustus on yksi osoitus. Politiikon - kuten kaikkien muidenkin tehokkaaseen viestintään pyrkivien - olisi osattava tiivistää asiansa äärimmäisen kompaktiksi ja helposti käsitettäväksi kokonaisuudeksi, joka parhaimmillaan aiheuttaa jonkin verran värinöitä vastaanottajassaan.  

Lyhyesti siis: teon ja viestin pitäisi olla yhtä. 

Panu Litmanen / FINAL

Puhe Keskustan Itä-Savon piirin Vihreä vappu-tapahtumaan 1.5.2007 Joel Lehtosen patsas, Savonlinna

Arvoisat läsnäolijat, hyvä vappuväki, Minulla on ilo ja kunnia tuoda teille terveisiä juuri 70 vuotta täyttäneeltä Keskustan Opiskelijaliitolta. Aloitimme vapun juhlinnan lauantaina Helsingissä yli sadan juhlavieraan ja akateemisten vuosijuhlien voimin. Vedän seuraavassa muutamia suuntaviivoja koulutukseen ja työhön keskustalaisen opiskelijaliikkeen ja suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta.

Viivat alkavat 1930-luvulta ja päätyvät jonnekin lähitulevaisuuteen. 70 vuotta on pitkä aika. Erityisen pitkä se on poliittiselle opiskelijajärjestölle, jossa yksittäiset aktiivit toimivat useimmiten vuoden, parin tai korkeintaan muutaman ajan. On siis hyvä pysähtyä hetkeksi ja pohtia asioita hieman pidemmällä aikajänteellä ja maalata hiukan laajemmilla kaarilla.

Nopeasti ajatellen 1930-luvun Suomella ja nyky-Suomella ei tunnu olevan muuta yhteistä kuin maantieteellinen sijainti. Muutos on syvällinen ja lähes kaikkia yhteiskunnan osa-alueita koskeva. Seitsemäänkymmeneen vuoteen mahtuu merkittävä osa itsenäisen Suomen historiaa ja kehitysvaiheita.

1930-luvun lopun Suomi oli maatalousvaltainen ja köyhähkö maa jossain Euroopan laidalla. Valtaosa ihmisistä sai elantonsa suoraan maataloudesta. Ylioppilaaksi saakka ponnistelleet olivat merkkihenkilöitä lähes automaattisesti, maisterit jostain lähiplaneetalta ja tohtorit vähintään puolijumalia.

Toisin on nykyään. Maamme korkeakouluissa on kirjoilla yhteensä yli 300 000 ihmistä. Vuosittain korkeakouluopintonsa saa päätökseen nelisenkymmentä tuhatta opiskelijaa. Suomessa on tällä hetkellä 50 korkeakoulua runsaalle viidelle miljoonalle asukkaalle. Luvut ovat valtavia. Mikäli tuijotetaan pelkkiä numeroita, maailmalla ylistetty koulutusjärjestelmämme toimii suorastaan pelottavan tehokkaasti.

(more…)

Olin tänään Pikkuparlamentti-ohjelman nauhoituksissa, en tosin minkään sortin poliitikkona, vaan lähinnä yhteiskunnallisia asioita observoivana ihmisenä ja suorittajia tukevana henkilönä.  Tilanne oli melko koominen, kun keskustelijat olivat kaikki enemmän tai vähemmän jäässä, kuka mistäkin syystä. Maahanmuuttajat ja nuorisoasiat eivät onnistuneet juuri sytyttämään, vaikka periaatteessa molemmista pitäisi olla paljonkin sanottavaa.

Väsyneenä vaipuu helposti pessimismiin tai jopa kyynisyyteen, huomasin.

Otsikon olisi voinut muotoilla toisinkin, esimerkiksi muotoon “nappi irti jo päivällä” mikä olisi pitänyt konkreettisesti paikkansa. Saa nähdä miten nopeasti korjauspalvelu saa perintöpalttoon napin ommeltua. Työhuoneeni verhot valmistuivat yllättävän nopeasti, kiitos siitä.

Yritin saada hommat pulkkaan aikaisin, mutta innostuin jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä päädyin tekemään huomisen - tai tarkkaan ottaen tämän päivän - töitä.

Ulkoministeri Tuomioja analysoi kotisivuillaan - melko lievästi kriittisin sanankääntein - keskustan vaaliohjelmaa todeten vaaliohjelmien tulevan uskottavimmiksi, jos niissä luodattaisiin laajemmin yhteiskunnan tilaa ja analysoitaisiin tulevaisuutta. Olen osittain samaa mieltä. Tällä hetkellä Suomessa tuntuisi vallitsevan selvitysmies- ja työryhmäkulttuuri, jonka avulla Tuomiojan kaipaamat tulevaisuusvisiot hoidetaan. Politiikka on liian usein harmaata puurtamista.

Poliitikko ilman kuvaa tavoittelemastaan yhteiskunnasta on kuin lintu ilman siipiä: räpistelee, mutta ei lennä.

Istuin päivällä Keskusta-puolueen 100-vuotisjuhlaseminaarissa kuunnellen osittain hyvin tasokkaita alustuksia Suomesta vuonna 2017. Kaksi puhujaa nousi aamupäivän osuudesta yli muiden, eivätkä vähiten sen vuoksi, että heille tämänkaltaiset seminaarit ovat enemmänkin arkipäivää kuin satunnaisia pistoja maksukykyisen yleisön pariin.

Ensimmäinen huomattava alustaja oli SAK:n Lauri Ihalainen, joka luotasi mielestäni melko monipuolisesti suomalaisen palkansaajan murheita ja tulevaisuuden valonpilkahduksia.

Toinen mielenkiintoa herättänyt puhuja oli Esko Aho, joka on omaksunut mielestäni hyvin uudistumiskykyisen asenteen, retoriikan ja ajatukset muun muuassa suomalaisen yliopistojärjestelmän haasteista ja uudistamisesta.

Aho luetteli madonlukuja maailmalta ja mainitsi kuriositeettina, että Intian jokainen ikäluokka on noin 400-kertainen verrattuna suomalaisiin. Tämä ei voi olla näkymättä korkeakoulutuksessa, vaikka huomioitaisiin se, että suhteellisesti intialaisista vain murto-osa päätyy yliopistoon. Toisaalta yliopistoon pääsevillä on todennäköisesti keskimäärin paljon korkeampi motivaatio menestyä opiskeluissaan.

Millä tavoin Suomi siis pärjää vuonna 2017? Joudummeko palaamaan takaisin savutorppiin pettuleipää järsimään, kun kiinalaiset ja intialaiset jyräävät ostaen koko kansallisomaisuutemme ja suomalaiset yritykset .

Jotta pettuleipätilantenne jäisi vain unelmoinniksi rauhallisemmasta, joskin kurjemmasta maailmasta, lienee hyvä, jos toimii kaikin voimin sen puolesta, että avoimista markkinoista olisi myös hyötyä, kuten on ollutkin.

Älyllisen rehellisyyden nimissä on mainittava, että ko. herrojen melko pessimististen esitysten jälkeen erään MEP:n europositiivinen, ellei peräti eurofiilinen, esitys piristi. Ei liene sattumaa, että hän kuuluu nuorempaan ikäluokkaan ja jaksaa iloita. Hienoa.

Harmi vain, että jouduin poistumaan ennen erään toisen MEP:n esitystä, puhumattakaan siitä, että erään komissaarin kontribuutio jäi myös kuulematta.

Hiljattaista Hispanian-matkaa mietiskeltyäni olen entistä enemmän huolissani - en tosin paljon vieläkään - politiikan viihteellistymisestä, pitäen mielessä kehityksen suhteellisuuden. Politiikka on ollut viihdettä luultavasti siitä saakka, kun joku on ryhtynyt politiikasta puhumaan.

Joka tapauksessa, jos iltapäivälehtiä ja syvällisemminkin yhteiskuntaa analysoivia julkaisuja tarkastelee etsien niistä pintajulkisuutta syvempää merkitystä, jää merkitys usein löytämättä - sitä ei ole.

Viimeisin tapaus on pääministeri Vanhasen ystävätär, jonka edesottamuksista asioita seuraavat ovat saaneet lukea melko riittävästi. Ihmissuhdeleikki on toki kiinnostavaa, mutta aivan kaikkea sen kautta ei voi ratkaista. Vaikkapa suomalaisen eläkejärjestelmän nykytila ja tulevaisuuden mahdolliset kehityskulut jäävät kovin hämäräksi, jos informaation hankkii sensaatiolehdistöstä.

Mutta sirkushuveista kansa pitää ja on niistä roomalaisten ajoista poiketen valmis jopa maksamaan.

Viimeisestä merkinnästä on vierähtänyt hetki aikaa, mutta en - valitettavasti kenties - ole maannut selälläni kattoon syljeskellen. Päällimäisenä ja tuoreimpana uutisena on se, että hankkiuduin Keskustan opiskelijaliiton pääsihteeriksi. Toimi alkaa lokakuun alussa ja tulee olemaan äärimmäisen mielenkiintoinen.

Valtiopäivien viimeinen rutistus ennen kevään vaaleja alkaa rapsakalla täysistunnolla, kun eduskunta huomenna keskustelee Suomen osallistumisesta Libanonin kriisin jälkipyykkiin. Toivottavasti keskustelu on tasapainoinen ja asian kaikki näkökannat huomioonottava. Alustava rahareikä on tälle vuodelle noin 17 miljoonan ja ensi vuodelle noin 27 miljoonan oravannahan suuruinen, joten ulkoasiain- ja puolustusministeriön budjettikehykset paukkuvat, niin että naapurikin kuulee. Rahat kuitenkin raavitaan kokoon jostain.

YK:n Libanon-operaatio UNIFIL ei toimi paikalla aseistariisujana, vaan tukena Libanonin hallitukselle turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1701 mukaisesti. Jos ja kun joukkoja lähtee Libanoniin, joku suomalainen rauhanturvaaja saattaa kuolla tehtäviä suorittaessaaan. Itse suhtaudun asiaan tuon seikan vaatimalla vakavuudella.

Päivän työt alkavat pikku hiljaa olla pulkassa. Lähestulkoon lensin - kiitoksia kuskille - Keskustan kesäkokouksesta Raumalta Espooseen remontoimaan uutta asuntoamme. Vain ohtuullisesti nukuttu yö, reilu kymmenen tuntia kädet pakkelissa ja pari tuntia kirjallisia töitä saa unen pyrkimään silmään. Nyt uskaltaa taas nukkua, kun tasavallassa on budjetti ensi vuodelle.

Mutta toisaalta, nukkua ehtii kaamoksenakin. Taidan napata oluen ja käydä hesarin kimppuun, joka juuri kolahti luukkusesta sisään. Ei tiennyt sekään hesari mihin joutui. Kuulemiin.

Heinäkuun ensimmäinen ja Suomen EU-puheenjohtajuus lähestyvät kovaa vauhtia. Mikäs on puhetta Vanhasella johtaessa, kun PARAS ei vaihtunut ennakkosynkistelyistä huolimatta kupruksi…ja metropolialuekin näyttäisi laajenevan pakon kautta.

Huomenaamulla menen kuuntelemaan mitä ALDE:n Graham Watson tuumaa tulevasta puolesta vuodesta.