Two Finnish forest companies - UPM Kymmene and Stora Enso - announced today the closure of several factories and units in Finland and Germany, cutting some 2000 jobs. The decision especially hurt eastern and northern Finland where jobs are scarce and people generally and quite understandably unwilling to move to the bigger cities in the coastal areas, not to speak of the effort to retrain themselves. The government has already announced that the affected regions will be helped, also financially.

I have earlier blogged about the coming refocusing and downsizing of the forest industry both in Finland and globally. The closures nevertheless came as a bit of a surprise. Russia’s decision to raise the roundwood duties seem to be the finishing touch for the drastic measures the companies now took. Hopefully the industry manages to reinvent itself and finds new sustainable products.

It has been a winter of discontent in Finland. Lately, the big Finnish forest companies that have tradiotinally been the backbone of the Finnish economy, have announced factory closures and reduction of production in Finland. The forest sector is still the second largest brach of industry after the electrotechnical sector.

Unlike the British Winter of Discontent of 1979-1979, the Finnish workforce affected has been largely silent. The unions have not seriously considered going to strike but are trying to divert the attention to the politicians who being responsible - as the claim goes - of the state investment policy should have acted strongly. Moreover, the state’s share in Stora Enso - a huge paper company - is big enough for the state to demand the protection of factories and to guarantee that no profitable factories should be closed regardless of the comparative advantage.

Funny thing this is. With a few clicks of the mouse one can find a joint report (esp. pp. 47- 49, pp. 93-98) of the Finnish Forest Industries Federation and the Finnish Paper Workers’ Union from 2006 that clearly stipulates the challenges of the industry. The lag between even moderate insightfullness and an angry public reaction has been about two years. Human nature seems to mainly be optimistic about negative things maybe happening in the future such as the closure of Kemijärvi paper factory was two years ago.

The fallout now poisons some politicians who are - in my point of view - just scapegoats in this particular case. Explaining open markets and globalization to someone who has just lost his or her renumerative job in a far away province with very few jobs available requires more than a slick tongue. Pack your packs and move to southern Finland?

Tätä kirjoitettaessa näyttää todennäköiseltä, että Tehyn ja kuntatyönantajan työriitaa ei saada soviteltua, vaan lakko alkaisi tiistaina. Uskaltaudun arvailemaan mitä lakon myötä tulee tapahtumaan.

Kun ensimmäiset kuolonuhrit - riippumatta siitä kuolevatko he todellisuudessa työtaistelun aiheuttamaan hoidon hitauteen tai puutteisiin, vai johonkin muuhun - tulevat, huomio kiinnitetään tilanteen vakavuuteen ja tehyläisten piittaamattomuuteen ihmisten hyvinvoinnista. Jos lakko kestää pitkään, sen gallupsuosio laskee, hallituskritiikki jopa sen kaatumisen asti ja jälkipyykin määrä kasvaa.

Palkankorotusten lopulta kilahdettua tehyläisten tileille joku saattaa laskea, kuinka monta kuukautta korotettua palkkaa pitää saada ennen kuin lakon aiheuttamat tulonmenetykset on korvattu. Useimmat eivät todennäköisesti laske, vaan näkevät asian oikeudenmukaisuuskysymyksenä, jossa raha ei lopulta ole ainoa tai edes tärkein arvo. Liiton jäsenmaksu tosin voi nousta, mutta se ei näy samalla rivillä bruttopalkan kanssa. Suhteellista.

Syyllisten etsimisen ja syyttömien rankaisun jälkeen saatetaan joskus havaita, että konsensusyhteiskunnassa tämäkin palkka-asia olisi voitu hoitaa tyylikkäämmin, tasokorotuksilla pidemmälle aikajaksolle ripoteltuna, jolloin mikään yksittäinen työntekijäryhmä ei olisi noussut tällä tavoin esiin ja arvosteltavaksi. Jälkiviisastelu on helppoa.

Ylen elävä arkisto näyttää parhaat palat vuoden 2007 vaalipuheista. 500 euroa ei tästä löytyvien videoleikkeiden perusteella ole luvattu. Toisaalta, painetussa mediassa Iltalehden kysely jää historiaan runsailla lupauksilla.

edit klo 19: Ennustukseni tuntuvat menevän pieleen. MTV:n uutisten mukaan työnantaja joustaa. Plaah.

Saavuin hetki sitten kotiin ja ehdin vasta nyt paneutua päivän uutisiin. Erityisesti mieltä lämmitti junavaunuvalmistaja Talgon siirtyminen suomalaisomistukseen. On varsin sympaattista, että välillä virta käy näin päin, eikä huuhdo yrityksiä kaukomaille. Toivottavasti tuotteet ja tulos paranevat entisestään.

Toimitusministeri Vanhanen jakoi kysymyksensä tänään eri eduskuntaryhmille. Kysymykset olivat mielenkiintoisia, mutta eivät yksityiskohtaisia. Silmät kiiluvat useassa paikassa: joko hallitusovi aukenee?

Otsikon olisi voinut muotoilla toisinkin, esimerkiksi muotoon “nappi irti jo päivällä” mikä olisi pitänyt konkreettisesti paikkansa. Saa nähdä miten nopeasti korjauspalvelu saa perintöpalttoon napin ommeltua. Työhuoneeni verhot valmistuivat yllättävän nopeasti, kiitos siitä.

Yritin saada hommat pulkkaan aikaisin, mutta innostuin jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä päädyin tekemään huomisen - tai tarkkaan ottaen tämän päivän - töitä.

Ulkoministeri Tuomioja analysoi kotisivuillaan - melko lievästi kriittisin sanankääntein - keskustan vaaliohjelmaa todeten vaaliohjelmien tulevan uskottavimmiksi, jos niissä luodattaisiin laajemmin yhteiskunnan tilaa ja analysoitaisiin tulevaisuutta. Olen osittain samaa mieltä. Tällä hetkellä Suomessa tuntuisi vallitsevan selvitysmies- ja työryhmäkulttuuri, jonka avulla Tuomiojan kaipaamat tulevaisuusvisiot hoidetaan. Politiikka on liian usein harmaata puurtamista.

Poliitikko ilman kuvaa tavoittelemastaan yhteiskunnasta on kuin lintu ilman siipiä: räpistelee, mutta ei lennä.

Opintotukiasiat ovat pinnalla edelleen, mutta päättäjien suuntaan viestittyä näkökulmaa tulisi ainakin opiskelijaliikkeen osalta laajentaa. Opiskelijat ja opiskelu on paljon muutakin kuin vähimmäistoimeentulon turvaaminen valtion varoista.

Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous lähestyy ja hermostuneisuus on melko pinnassa opiskelijapolitrukeilla ja luottamushenkilöpaikoille tähtäävillä. Sählätkää ja sumplikaa, kyllä siitä hyvä tulee.

Kävin osoittamassa mieltäni Lontoossa vuonna 2000 ja heti perään eilen. Molemmat mielenosoitukset ovat olleet yhteisen asian puolesta mielivaltaisia opiskelijamassojen etuisuuksien heikentämisyrityksiä vastaan. Lontoossa osoitin mieltäni lukukausimaksuja ja tänään opintorahan reaalisen kehityksen huonontamista, t.s. nimellisarvon säilyttämistä, vastaan. Jos pitäisi päättää nyt lähtisinkö edellisen aiheen puolesta marssille, miettisin hiukan, koska asiassa on hyvätkin puolensa, mutta jälkimmäisen asian vuoksi voin lähteä uudelleen tänään.

Suomalainen opiskelijaliike näytti koko nykyisen voimansa, mutta voimaa ei kannata mitata pelkästään osallistujamäärissä - silloin tulos olisi huono - vaan vaikuttavuudella. Kansanvillintää ja mökää tarvitaan, mutta kaikille joukoissa seisominen ei sovi, eikä pidäkään. Rehellinen jälkikäteisanalyysini on se, että kunnollisella viinillä ja kotiviinillä on eroa. Valitettavasti varsinainen marssikosketti sieluani vain kotiviinin verran, mutta luultavasti Vanhan jatkoilla tunnelmaan päästiin paremmin. Kyynisyydelle ei kannattane antaa liikaa tilaa.

There are people and there are political people. His holiness Dalai Lama belongs to the latter group, maybe more than many realize. How else can one explain that he managed to be one of the main issues of the question hour of the Finnish parliament - after he had visited Finland?

The opposition MPs tried in vain to lure ministers to give an honest answer to the question why any minister did not meet Dalai Lama while he was here. Even Minister of Foreign Affairs Tuomioja who is known for his symphatetic views towards oppressed nations and people had to bite his lip and say, truthfully, that the Government had not received any formal audience request from the Tibetan delegation. From a human rights point of view this was a bit sad.

Olen pohdiskellut lämpimiä ajatuksia politiikan ja muun yhteiskunnan, liike-elämän ja akateemisen maailman suuremmasta vuorovaikutuksesta.

Näin on ilmeisesti tehnyt Osmo Soininvaarakin, joka ilmoitti Vihreässä langassa jättävänsä eduskunnan liittyen näin Siimeksen seuraan ja niihin poliittisiin päättäjiin, jotka eivät kuole eduskunnan työhuoneensa sohvalle. Nostan hattuani sekä avoimilla työmarkkinoilla pärjääville poliitikoille että niillle, jotka ymmärtävät milloin on aika poistua.

Jos Suomen yhteiskuntaelämä olisi raajallinen olio, sen nivelissä olisi suurta jäykkyyttä. Olen aiemminkin hämmästellyt selvitysmies-, tai nykyisenä kainosteluaikana, selvityshenkilöhuumaa. Jos yhteiskunnassamme on joku ongelmalliseksi koettu asia, kansalaisia ei suinkaan kannusteta käymään rakentavaa keskustelua aiheesta, vaan nimetään joku seniorivirkamies tai muuten uskolliseksi tunnettu henkilö selvittämään kipupiste ja antamaan ehdotuksensa tilanteen parantamiseksi.

Kaikki kunnia selvitysmiesten ja -naisten hyvälle työlle, mutta saadaanko moisella raportoinnilla paras mahdollinen lopputulos? Toimivatko selvitykset jatkokeskustelun tukena vai kahlitsevatko ne sitä liikaa? Selvittääkö mies myös sen, mistä saa puhua? Kun selvitys on valmis, onko kaikki selvitetty?

Viimeisin selvittelijä on Pentti Puoskari, joka on nimetty selvittämään “miten Suomen talous- ja yhteiskuntapolitiikan perinteinen malli pärjää globalisaation, väestön ikääntymisen sekä kestävän kehityksen tuomien haasteiden pyörityksessä.” Tjaah. Selvittäminen on selvää, mutta miten käy uudistamisen?