Istuin päivällä Keskusta-puolueen 100-vuotisjuhlaseminaarissa kuunnellen osittain hyvin tasokkaita alustuksia Suomesta vuonna 2017. Kaksi puhujaa nousi aamupäivän osuudesta yli muiden, eivätkä vähiten sen vuoksi, että heille tämänkaltaiset seminaarit ovat enemmänkin arkipäivää kuin satunnaisia pistoja maksukykyisen yleisön pariin.

Ensimmäinen huomattava alustaja oli SAK:n Lauri Ihalainen, joka luotasi mielestäni melko monipuolisesti suomalaisen palkansaajan murheita ja tulevaisuuden valonpilkahduksia.

Toinen mielenkiintoa herättänyt puhuja oli Esko Aho, joka on omaksunut mielestäni hyvin uudistumiskykyisen asenteen, retoriikan ja ajatukset muun muuassa suomalaisen yliopistojärjestelmän haasteista ja uudistamisesta.

Aho luetteli madonlukuja maailmalta ja mainitsi kuriositeettina, että Intian jokainen ikäluokka on noin 400-kertainen verrattuna suomalaisiin. Tämä ei voi olla näkymättä korkeakoulutuksessa, vaikka huomioitaisiin se, että suhteellisesti intialaisista vain murto-osa päätyy yliopistoon. Toisaalta yliopistoon pääsevillä on todennäköisesti keskimäärin paljon korkeampi motivaatio menestyä opiskeluissaan.

Millä tavoin Suomi siis pärjää vuonna 2017? Joudummeko palaamaan takaisin savutorppiin pettuleipää järsimään, kun kiinalaiset ja intialaiset jyräävät ostaen koko kansallisomaisuutemme ja suomalaiset yritykset .

Jotta pettuleipätilantenne jäisi vain unelmoinniksi rauhallisemmasta, joskin kurjemmasta maailmasta, lienee hyvä, jos toimii kaikin voimin sen puolesta, että avoimista markkinoista olisi myös hyötyä, kuten on ollutkin.

Älyllisen rehellisyyden nimissä on mainittava, että ko. herrojen melko pessimististen esitysten jälkeen erään MEP:n europositiivinen, ellei peräti eurofiilinen, esitys piristi. Ei liene sattumaa, että hän kuuluu nuorempaan ikäluokkaan ja jaksaa iloita. Hienoa.

Harmi vain, että jouduin poistumaan ennen erään toisen MEP:n esitystä, puhumattakaan siitä, että erään komissaarin kontribuutio jäi myös kuulematta.

Viikonvaihteessa järjestettiin Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous perinteisessä paikassa Espoon Korpilammella. Ylioppilaskunta-aktiivit ympäri Suomen kokoontuivat pariksi päiväksi yhteen käymään läpi liiton toimintaa, päättämään suuntaviivoista tulevalle vuodelle ja valitsemaan liitolle uuden puheenjohtajan sekä hallituksen.

Kaikki asioita hiukankaan tuntevat tietävät, että varsinkin henkilövalinnat pyritään hoitamaan kokouksessa neuvotteluteitse eikä varsinaisesti äänestämällä. Edustajat tosin lyövät juridisen leiman neuvottelutulokselle äänestyspäivänä. Varsinaiset yllätykset jäävät hyvin harvinaisten väärinäänestämisten tai sopimuksien rikkomisen varaan. Näinkin on tosin joskus käynyt.

Nyt jää nähtäväksi esimerksi se, pystyykö SYL vaikuttamaan opiskelijoiden absoluuttisen toimeentulon parantamiseksi vai riittääkö kansanedustajaehdokkaiden huomiota ainoastaan eläkeläisille huomiota maaliskuun 2007 eduskuntavaaleissa. Kovin suurista rahasummista opiskelijaa kohden ei kuitenkaan ole kyse, vaikka joku innostuisi opintotukea korottamaankin.

Kokous haiskahti kokonaisuudessaan melko ennalta-arvattavalta kaikkine opiskelijapoliittisine kielenkäänteineen, liirumlaarumeineen ja lässytyksineen.

Tästä huolimatta itselleni jäi varsin hyvä maku koko savotasta, ehkäpä siksi, etten ollut ehdolla mihinkään enkä siis joutunut mittauttamaan neuvottelijoideni taitavuutta tai luottamaan, että joku olisi sattumalta äänestänyt spontaanisti. Kokemus oli varsin kaikenkaikkiaan varsin miellyttävä ja täytyy myöntää, että adrenaliinitasoni jopa nousahti jossain välissä hieman. Nuorten ihmisten innostuneisuus ja paneutuminen opiskelijapoliittisiin asioihin tarttui minuunkin jossain määrin ainakin kokouksen ajaksi. Katselen mielenkiinnolla ensi vuotta.

Nyt on aikaa hieman ajatella, kun päivän kiireet alkavat hellittää ja uuteen aamuun on muutama tunti aikaa. Hieman syvempää laatua oleva kysymys, jota en pysty tämän enempää pohtimaan: miksi aineellista vaurautta pitäisi piilottaa ja toisaalta miksi toisen pitäisi jonkun toisen kadehtia?

Jos aiheeseen tuntee mitään kiinnostusta, kannattaa kuunnella George Soroksen tuoreet haastattelut Ylen nettisivuilta osoitteesta http://www.yle.fi/uutiset/taustat/kaikki/id47011.html . Soros sivuaa mukavasti - edelleen palauttamatonta - graduani, joka toljottaa syyllistävänä monitorin päällä. No, viimeistään joululomalla viilaan sen kasaan. Esitarkastettu työ jo sentään on.

Hiljattaista Hispanian-matkaa mietiskeltyäni olen entistä enemmän huolissani - en tosin paljon vieläkään - politiikan viihteellistymisestä, pitäen mielessä kehityksen suhteellisuuden. Politiikka on ollut viihdettä luultavasti siitä saakka, kun joku on ryhtynyt politiikasta puhumaan.

Joka tapauksessa, jos iltapäivälehtiä ja syvällisemminkin yhteiskuntaa analysoivia julkaisuja tarkastelee etsien niistä pintajulkisuutta syvempää merkitystä, jää merkitys usein löytämättä - sitä ei ole.

Viimeisin tapaus on pääministeri Vanhasen ystävätär, jonka edesottamuksista asioita seuraavat ovat saaneet lukea melko riittävästi. Ihmissuhdeleikki on toki kiinnostavaa, mutta aivan kaikkea sen kautta ei voi ratkaista. Vaikkapa suomalaisen eläkejärjestelmän nykytila ja tulevaisuuden mahdolliset kehityskulut jäävät kovin hämäräksi, jos informaation hankkii sensaatiolehdistöstä.

Mutta sirkushuveista kansa pitää ja on niistä roomalaisten ajoista poiketen valmis jopa maksamaan.